keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Martanpäivänä Ähtärissä

AlavudenMartat lähtivät viettämään 26.heinäkuuta Martan päivää Ähtärin kotieläintilalle. Esittelimme vanhoja työtapoja muun muassa pyykinpesua pyykkilaudalla.

Pyykin mankelointia/ kaulaamista, maton kutomista, pitsin nypläämistä,


matonkuteen leikkaamista, yrttien tunnistamista ja nokkossipsien
maistatusta, rypsiöljyjä, käsitöitä ja ruisleipääkin oli myynnissä.
 


kahvin jauhamistakin pääsi kokeilemaan oikein kahvimyllyllä.
Kiitos mukana olleille mukavasta Martan päivästä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Ruokahävikkiviikolta

Ruokahävikki-viikolta
Kaisa-Martta neuvomassa ruokahävikin vähentämisestä sekä kierrätyksestä,MLL:n perhekahviloissa Esimerkiksi
lakanat voi leikata matonkuteeksi ja siitä saadaan virkaten uusi hieno ruutumatto:-)
                     

perjantai 19. elokuuta 2016

Ruokamessuille

Onko innokkaita lähtijöitä ruokamessuille Kauhajoelle 3.9.?
Tervamartat Kuortaneelta järjestää retken Kauhajoen ruokamessuille ja Lankatalo Tapion kauppaan. Pääsemme heidän kyytiin Alavudelta, jos saamme yli 10 lähtijää Alavudelta.
Matka+pääsylippu maksaa 30€. Lähdetään joukolla maistelemaan uusia herkkuja!
Ilmoittaudu Kaisalle viimeistään torstaina 25.8.
p.0400549740 tai kaisala@kuusnetikka.fi.

tiistai 16. elokuuta 2016

Ensiapua

HÄTÄENSIAPUTAIDOT -kurssi

Nyt olisi Martoilla mahdollisuus päästä kertaamaan Hätäensiaputaitoja.

Kansalaisopiston kurssi on ma 26.9. klo 18.00-21.00 Kulttiksella.
Paitsi, jos saamme yli 10 ilmoittautunutta, voimme pitää oman  kurssin
johonkin toiseen aikaan.
Kurssin pitää Leena Lappalainen. Kurssilla on mahdollisuus päivittää ea1.

Alavuden Martat kustantaa jäsenten kurssista 50%. Hinta on n.10€ /jäsen.
Ilmoittautumiset pian Kaisalle, viim.21.8.
puh.0400 549 740 tai sähköpostilla kaisala@kuusnetikka.fi

Terveisin Kaisa A-M

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Martta-mailin päättäjäiset

Martta-mailin päättäjäiset oli Huhtalavalla
Sadetta uhmaten paikalle saapui joukko reippaita kuntoilijoita.
Aluksi maisteltiin juures-sipsejä, ruis-nachoja, pakurikääpäteetä ja mehua.
Seuraavaksi Kaisa kertoi yhteenvedon kesän maileista.
Martta-maili järjestettiin  kaikkiaan 8 kertaa.
 Osallistujia oli kesän aikana 131 henkilöä.
Keskimäärin 16 henkeä/maili.
Mukana järjestelyissä oli Marttojen lisäksi Palokuntanaiset,
Alavuden seurakunta/diakonia ja ystäväpalvelu,
Suomenselän Luonnonystävät ja MLL.
Kiitos kaikille mukana olleille.
Tämän jälkeen hierottiin aivonystyröitä ja ratkottiin vanhan ajan arvoituksia.
 
Minna näyttää kuinka sanomalehdestä saa taiteltua esim. biojäte pussin.

Lopuksi suoritettiin arvonta
kaikkien Martta-mailille kesän aikana osallistuneiden kesken.
Onnea kaikille voittaneille!

tiistai 2. elokuuta 2016

Martta-mailin päätöstilaisuus

MARTTA-MAILIN
PÄÄTÖSTILAISUUS
Huhtalavalla ke 03.08. klo 17.00-18.00
Mehutarjoilu, pikkunaposteltavaa,
 ja arvontaa sekä yllätysohjelmaa.
Kaikki mukaan!

maanantai 1. elokuuta 2016

Martta-maililta 27.7.

Martta-maililla oli yhteistyökumppanina MLL:n naiset. Tällä kertaa saatiin kokeilla pallon heittoa sankoon sekä frisbee-golfiakin oli mahdollisuus testata. Tarjolla oli mehua ja vohveleita. Mukana  oli kivasti väkeä ja hauskaa oli. Sää suosi jälleen mailille osallistujia.
Kiitokset MLL:n naisille mukana olosta!

t. Kaisa A-M

torstai 21. heinäkuuta 2016

Martta-maililta 20.07.

Maililla oli mukana Tuija Hakala Suomenselän Luonnonystävistä.
Hän toi tunnistettaviksi luonnonkasveja ja lisäksi saimme tietoa maakuntakasveista. Ilomäen Kaisa oli taikonut pasteijoita, joissa mausteena oli saksankirveliä. Mukana oli jälleen mukavasti väkeä nauttimassa kauniista kesäillasta.
Kiitokset vielä Tuijalle mukana olosta!

t. Kaisa A-M

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Martta-Maililta

Martta-Maililla oli vilskettä 29.6.
Mukana järjestelyissä oli seurakunnalta Diakoni Merja ja Ystäväpalvelusta Sari.
He olivat suunnitelleet diakonia aiheisen visailun. Visailuun osallistuttiinkin ahkerasti.  
Kaikki oikein vastanneet saivat palkinnoksi seurakunnan uudet hienot kynät. Samalla sai kokeilla myös renkaan heittoa tappeihin. Tällä kertaa sää suosi marttailijoita.
Kiitokset seurakunnan naisille mukana olosta!
 

 
t.Kaisa A-M

Kesäteatterissa Kalajärvellä

Sunnuntaina  3.7. läksimme Pakkalan linjurilla kohti Kalajärveä ja Aisamäen kesäteatteria, yhdessä Alavuden Syöpäyhdistyksen kanssa. Matkaan lähti 14 marttaa.
Siellä Pennihäät ry esitti hauskan maalaiskomedian "Rikas, Rakas, Köyhä, Varas".
Väliajalla saimme nauttia munkkikahveista ja grillimakkaraakin oli tarjolla.
Penkkirivillinen Marttoja odottelee näytelmän alkua.

Maisemat ja lavasteet olivat komiat.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Tunnelmia Martta-Maililta 8.6.

Palokuntanaiset järjestivät hienon vesipelastus illan koira-näytöksineen. Aluksi jokainen halukas sai kokeilla pelastusrenkaan heittoa kovaan vastatuuleen. Oli todella vaikea osua maalina olleeseen kanisteriin.



Ähtäristä saapui Tiia Mykkänen koirineen esittelemään pelastuskoira toimintaa vedessä. Väinö on newfoundlandinkoira. Koira on puettu kelluntaliiviin ja pelastusvaljaisiin.


 Väinö-koira nouti ensin kumiveneen rantaan
.Väinö kävi myös pelastamassa uimarin/emäntänsä.

Maililla oli mukavasti nuorempaa ja vanhempaa osallistujaa, vaikka olikin kylmä tuuli ja sadetta ennustettu.


Kiitokset Mykkäsille  ja palokuntanaisille!
                                                                                                                                               t.Kaisa A-M

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen Marttamaili starttaa


Tarkennuksena tapahtumakesään: 

Marttamaililla ke 8.6. "ohjelmassa" vesipelastuskoiria ja näytöstä, miten pelastavat  - järj. Palokuntanaiset

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tiedossa tapahtumien kesä


Haetaan Marttamaileilta mielen virkistystä ja kunnon kohotusta.
Kaikille alkaa olla selvää, miten monipuolisia vaikutuksia on liikunnalla ja ihmisten tapaamisilla.
Nyt  kokeilemaan , pitääkö kuultu omalla kohdalla paikkaansa.
 
Keskiviikkoiltaisin klo 17 -19. Vähäjärven rannalla vuorollaan Marttojen lisäksi eri järjestöjä on esittelemässä toimintaansa. Tarjolla on ainakin juomista , vain liikkeelle lähtemällä kokee muitakin yllätyksiä.




Mukavan leppoisa kaikille sopiva

MARTTAMAILI
Kierros Vähäjärven ympäri


Ke 8.6. alkaen, toistuen joka keskiviikko klo 17.00 -19.00
muut kerrat
15.6., 22.6., 29.6, . 6.7., 13.7., 20.7., 27.7. päätös 3.8.


Kierroksen voi aloittaa mistä tahansa järven rannalta.


Keskiviikkoisin klo 17-19 ovat paikalla järjestäjät, tarjoten mehua ja
mahdollisesti maistiaisia. Marttojen lisäksi mukana muita alavutelaisia toimijoita mm Palokuntanaiset,- luonnonystävät, MLL, srk diakonia...


Tapahtuma toistuu joka keskiviikko, mutta ei toista itseään –
ideoijat ovat joka kerta eri henkilöitä.


Päätöstilaisuus ja arvontaa Marttamaileihin kesän aikana osallistuneiden kesken Huhtalavalla 3.8. 2016


Lämpimästi tervetuloa yhdessä liikkumaan kaikki leppoisasta menosta ja uusista asioista kiinnostuneet.

toivottavat. Alavuden Martat



II ASIA:         Lakeuden Portissa julkaistiin tarkemmin;
Kesäteatteriretki Kalajärvelle su 3.7. klo 14. Ilmoittautumiset 12.6. mennessä iltaisin klo 18 jälkeen A-M:n Kaisalle 0400549740



III ASIA:     Vietämme Martta-päivää 26.7. Ähtärin eläinpuiston kotieläintilalla.
 Haapa-ahon talossa esitetään erilaisia perinteisiä työnäytöksiä, joista tarkennuksia ja työvuorojen jakoa kesän mittaan. Ideoita ja halustaan osallistua voi joka martta esittää marttamaililla, että saadaan aikaiseksi kiinnostava ja vaikuttava Martta-päivä.



 
Martoissa voimme toteuttaa monia hyödyllisiä, kiinnostavia ja vaikuttavia asioita.       K.I.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Päivän kuva

Hyvää toukokuuta!
 Tällaisena Vappuna tuntuu uskottavalta  Anttilan ampaisu:

"Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan,
aurinko on korkeella, kevättuuli lounaasta. ---peipponenkin helskyttää riemulaulujaan---.
Katso, kuinka kukkaakin monta on jo kevätnurmella:
orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu " 




-orvokkia, lehdokkia saa vielä odottaa Alavuden maisemiin, mutta "vuokko ja moni muu" kukkii jo.
Tässä kuussa ajankohtaista ovat puutarha-asiat mm.                                                       K.I

perjantai 25. maaliskuuta 2016

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäsviikolla

HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA !



Meneillään mämmin valmistus


 vaan kohta on sulan maan


 ja  ruukkujen aika

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Maaliskuun 14. marttailta klo 18.00 kulttiksella

Marttailta maanantaina 14.maaliskuuta, kuten toimintakalenterissa on
Aihe: - garderobi

Mitähän aiheesta kehitellään?  Vaatteiden vaihtomahdollisuus-

Miten kierrättää vanhoja vaatteita ja tekstiilejä niin, että niistä valmistetaan jotakin täysin uutta.
- paikkakunnan mahdollisuudet keskusteluun ja kaikille tietoon.

                               Marttayhdistyksemme lähes 70 vuotisessa toiminnassa tuokin asia on joskus osattu   . . . ehkä kuulemme siitä.

Tieto Ruotsista - vuodessa vaatteita pois 8 kiloa henkeä kohden! Entä Suomessa ?

Paljonko vaatteita ostan tänä päivänä -korvaako määrä laadun? Tuotanko surutta jätettä ?
Jossakin valmistetaan käytetyt tekstiilit huovaksi -    huovasta on tämäkin kevätlintu

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kevätkokous (muistutus)

Lehtiä lukiessa huomaa, että on menossa vuosi- ja kevätkokousten aika.

Alavuden Marttojen kevätkokous on klo 18 Kulttiksella tänään, keskiviikkona 24.2., kuten aiemmin lehdessä ja toimintakalenterissa on ilmoitettu.

Jos marttatoiminta yhtään kiinnostaa, kannattaa tulla kuulemaan, millaista marttatoiminta on nykyisin Alavudella. Kokouksessahan esitetään muun muassa viime vuoden toimintakertomus.

Ilmassa on jo vahvasti kevään tuoksu ja tuntu. Maisema on saanut yöllä uudesta lumesta puhtaanvalkean kuorrutuksen, pehmeän, raikkaan ja valoisan. Jospa lähtisit illalla Kulttikselle ja ottaisit kaveriakin mukaan...

Valoisaa kevättä  ja tervetuloa!
K.I.


perjantai 5. helmikuuta 2016

Nyt on aika muistaa ystäviä

on erään kirjan nimi.

Tänään vietetään Runebergin päivää.
Oli mukava huomata viikolla, kun selasin norjalaisen lentoyhtiön lehteä, että suomalaisista olivat mahtuneet lukuisten mainittavien pohjoismaalaisten joukkoon Minna Canth ja L. Runeberg.

Laskiaissunnuntai on  7.2. -, siitä yllä mainitussa kirjassa:  "Nyt on aika laskea mäkeä lasten kanssa tai ulkoilla omassa rauhassaan." 

              Ainakin nyt      Ladut ovat kunnossa, samoin luistelureitti.
Marttailtaan -maanantaina 8.2. kokoonnutaan poikkeuksellisesti jo klo 17
 paikkana on Osuuspankin kerhohuone.
 Illassa meille selvitetään raha-asioita.

Tervetuloa päivittämään tietoja pankkipalveluista!

Sunnuntai 14.2. onkin sitten Ystävänpäivä. Ohjeistusta päivälle on tulvinut jo jonkin aikaa. . .

Sivun oikeasta palkista avautuu 2016 toimintakalenteri ja siitä ilmenee:

yhdistyksemme kevätkokous on 24.2. , josta myöhemmin.


Helmikuun viimeinen sunnuntai 28.2. on Kalevalan päivä.

Yllä mainitusta kirjasta poimin:  ”Nyt on aika  
*ottaa luettavaksi Kalevala tai Kanteletar
*juhlistaa se päivä tarjoamalla perisuomalaista ruokaa"



Oheinen kuva saatu ym. sivulta
 Siemenetkin  näkyvät saapuneen kauppoihin   - - - 
K.I.