Alavuden Martat ry

Marttayhdistys perustettiin Alavudelle 25.11.1948. 

Perustamiskokouksesta on kirjattu päiväkirjaan seuraavaa: 

" Alavuden marttayhdistys syntyi pimeänä, lumisena marraskuisena iltana Aseman kansakoululla näin: Opettaja Elma Väkkärän kutsumana oli tänne saapunut Hämeen-Satakunnan marttapiiriliitosta konsulentti Latonen perustamaan paikkakunnalle marttayhdistystä. Suuressa koulusalissa siellä ihmettelivät neidit Väkkärä ja Latonen, kun ei muita naisia tulekaan. Tulihan viimein, ihan autolasti ja viimeiset, läsnäolevat henkilöt tulivat seitsemän kilometrin päästä pyörällä ajaen. Olihan meitä jo 14 henkeä läsnä. Opettaja Väkkärä tervehti kokoukseen eli tilaisuuteen saapuneita ja toivotti konsulentti Latosen tervetulleeksi. Laulettiin aluksi: Sun kätes Herra voimakkaan ain olla turva Suomenmaan - . Neiti Latonen puhui muutamin lausein ilonsa sen johdosta, että hänet oli kutsuttu mieluisaan tehtävään, perustamaan marttayhdistystä, johon meillä oli sillä kertaa mahdollisuus, kun innostuneita henkilöitä oli näinkin monta koolla. Hän toimi kokouksen puheenjohtajana. Kun sääntöjen määräämät asiat oli käsitelty ja pöytäkirja niistä tehty, oli meille syntynyt 25.11.1948 Alavuden marttayhdistys. Neiti Saimi Latonen toivotti uudelle yhdistykselle onnea ja Jumalan siunausta sekä puhui Martta-aatteen jaloista ja korkeista päämääristä: Jumala, koti ja isänmaa. Lopuksi laulettiin." 

Vanhojen lehtileikkeiden mukaan marttatoimintaa on paikkakunnalla ollut kuitenkin jo aiemminkin. 

Heti vuoden 1949 alussa järjestettiin marttayhdistyksen toimesta 2-viikkoiset ruokatalouskurssit maanvilj. Heimo Hämäläisen talossa Alavuden kirkonkylässä.